tiistai 24. syyskuuta 2013

Ruotsin terveysviranomaiset: karppaus tehokasta ja turvallista

"Ruotsin THL:n" (SBU) tutkimuskatsauksen mukaan karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on tehokas laihdutuksessa eikä lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä.

SBU:n katsauksen mukaan ylipainoisille potilaille voitaisiin suositella erilaisia painonhallintaratkaisuja - myös vähähiilihydraattista ruokavaliota.

Karppaus on ollut puoli vuotta kestäneissä tutkimuksissa tehokkaampi laihdutusruokavalio kuin muut. Pidemmissä tutkimuksissa eroa ei ole enää ollut.

SBU tyrmää karppauksen sydänriskistä esitetyt väitteet. Sekä maltillinen karppaus että tiukempi karppaus parantavat veren kolesteroli- ja sokeriarvoja.

SBU suosittelee myös Välimeren ruokavaliota, mutta vähärasvainen ruokavalio ei laitoksen mukaan suojaa ylipainoisia henkilöitä diabetekseltä.

Meillä Suomessa osa viranomaisista on varoitellut karppauksen vaaroista. Nyt viimeistään on ilmeistä, että varoittelu ei perustu tutkittuun tietoon vaan perusteettomiin ennakkoluuloihin. Matti Tolonen on tiivistänyt tämän omassa kirjoituksessaan hyvin:

Erityisesti THL:n ja Itä-Suomen yliopiston viime aikoina harjoittama pelottelu VHH-ruokavalion ”vaaroilla” – mm. kolesterolipitoisuuden suurentumisella – on nyt todettu täysin perusteettomaksi. Nolo juttu!

SBU:n katsauksesta on uutisoitu laajasti Ruotsissa, mutta Suomessa sen on noteerannut lähinnä Ylen ruotsinkieliset nettisivut. Miksiköhän?

Dagens Medicin
Svenska Dagbladet
Yle

6 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi karppauksen parhaista puolista on se, että tuntuva hiilihydraattirajoitus vähentää apoB:tä eli "pahaa kolesterolia". Vaikka tilalle tulisikin jonkin verran tyydyttynyttä rasvaa, niin kokonaistilanne on edelleen paljon parempi.

      Poista
    2. Hieno uutinen Ruotsista ja kerrankin jokin virallinen taho uskaltaa kertoa totuuden karppauksen hyvistä terveysvaikutuksista. Hienoa myös se, että Reijo Laatikaisen the 'pronutritionistin' kommentti on poistettu, koska hän ei anna omillakaan sivuilla julkaista karppausta puollustavia kommentteja. Miksi siis hän saisi julkaista omia mielipiteitään muiden sivuilla? Hyvää sensurointia Vähähiilihydraattisen ruokavalio -sivujen ylläpitäjiltä! Loisto homma, että reviirinvartijoiden kommentit poistetaan! T- Harri Lapinoja

      Poista
    3. Täällä ei ole sensuuria. Reijo pyysi muutosta kommenttiinsa, ja sitä yrittäessäni poistin kommentin vahingossa. Tämä Blogger-alusta on hieman hankala. Alla on Reijon kommentti muutoksen kera:

      Hyvin koostettu karppaus voi olla terveellinen vaihtoehto.

      En kuitenkaan usko, että Suomessa paljon mediassa esillä ollut tyydyttyneellä rasvalla ja pekonilla sekä kananmunilla revittely on se oikea tapa. Kliinisissä tutkimuksissa näiden käyttö on ollut varsin maltillista.

      Lisäksi Krauss tutkijakollegoineen on osoittanut, että tyydyttyneen rasvan vähentäminen silloin kun karpataan lihan voimalla vähentää apo-B:tä ja tiheitä LDL-hiukkasia. Molemmat edullisia muutoksia.

      http://www.slideshare.net/pronutritionist/beef-low-carb-diet

      Välimeren ruokavalioon kallellaan oleva karppaus lienee eduksi, todennäköisesti monien liikapainosten kohdalla.

      Poista
  2. Onpa mukava kuulla, että Ruotsissa virallinen ravitsemustaho puoltaa karppauksen terveysvaikutuksia.

    VastaaPoista
  3. Kaikki ruoka on hyvää, kunhan se kiitoksella nautitaan. Kylläinen taas polkee hunaajaakin. Sellainen joka on kärsinyt pitkään nälkää, niin kyllä hänelle monivilja kokojyväviljapuuro on erinomaista, sekä lampaan paisti, voita ja hunajaa, sekä tuorejuustoa, rusina-ja viikunakakku...vihainen ihminen tai sotilas lauhtuu näillä ruuilla.

    VastaaPoista