lauantai 23. toukokuuta 2015

Pertti Mustajoki muutti kantansa: Rasva ei aiheuta lihavuutta

Professori Mustajoki totesi Vox-puheessaan, etteivät hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit aiheuta lihavuutta. Hänen mielestään syy löytyy herkullisesta ja helposti saatavilla olevasta ruoasta.


Sisätautien erikoislääkäri ja professori Pertti Mustajoki on aikaisemmin valistanut kansaa rasvan vaaroista. Vuonna 1996 hän kirjoitti Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin pääkirjoituksessa yhdessä Antti Aron kanssa, että ravinnon rasva on lihavuuden aiheuttaja. Kirjoituksen perässä oli vieläpä vakuuttava lähdeluettelo, joten tottahan se täytyy olla, eikö niin?


Mustajoen kanta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Hän on jo useita vuosia sitten todennut, että lihavuusepidemian syynä olisi elinympäristön muuttuminen lihottavaksi vähentyneen liikunnan ja energiapitoisen ruoan myötä.

Mustajoki puhui pari päivää sitten Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämässä Vox-tilaisuudessa. Hän siteerasi maineikasta hollantilaista ravitsemustieteen professoria ja tutkijaa Martijn Katania, jonka mukaan hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit eivät aiheuta lihavuutta. Mustajoki oli Katanin kanssa samaa mieltä, joten eiköhän rasvan syyttäminen ole hänen osaltaan jo ohi. Alla on lyhyt videoleike:



Katso koko video tilaisuudesta Helsingin yliopiston videopalvelussa: VOX 19: Ristiriitainen ruoka

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Peruutetaan aikuistyypin diabetes suositusten vastaisesti (video)

Lääkäri Sarah Hallberg kertoo, miten aikuistyypin diabetes voidaan peruuttaa suositusten vastaisesti. Suomenkielinen tekstitys. Videon kesto 18 minuuttia.


Lihavuus- ja sisätautilääkäri Sarah Hallberg johtaa menestyksekästä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon perustuvaa laihdutusohjelmaa Indianan yliopiston sairaalassa Yhdysvalloissa. Hän puhui maaliskuussa 2015 TEDx-konferenssissa Purduen yliopistossa Indianassa aikuistyypin diabeteksen peruuttamisesta, hoitokäytännöistään ja tutkitusta tiedosta. Katso video alta:



Jos suomenkielinen tekstitys ei näy automaattisesti, kytke se käyttöön videoruudun oikeasta alakulmasta pientä Tekstitykset/Subtitles/CC-ikonia klikkaamalla.

Olen tehnyt tekstityksen vapaa-ajallani YouTuben automaattisesti ajastaman englanninkielisen tekstityksen pohjalta, joten lauseet voivat katketa kesken repliikkien, mutta toivottavasti käännöksestä on silti iloa.

Creative Commons BY-NC-ND -lisenssi. Alkuperäinen video YouTubessa: Reversing Type 2 Diabetes Starts with Ignoring the Guidelines | Sarah Hallberg | TEDxPurdueU

tiistai 12. toukokuuta 2015

Vähähiilihydraattisen ruokavalion suosio vakiintunut Suomessa

THL:n AVTK-tutkimuksessa on kerätty tietoa vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta vuodesta 2011 alkaen. Tuoreimmassa vuoden 2014 tutkimuksessa VHH-ruokavaliota noudatti noin 18 prosenttia suomalaisista.

THL:n suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimus kartoittaa vuosittain työikäisen (15−64-vuotiaat) väestön elintavoissa tapahtuneita muutoksia. Eri vuosien tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia. Vuonna 2014 kyselyyn vastasi 2630 työikäistä.

Lähde: THL:n AVTK-tutkimukset vuosilta 2011-2014

Maanantaina julkaistiin tuorein tutkimusraportti keväältä 2014. Vähähiilihydraattista ruokavaliota kertoi noudattavansa 17,3 % miehistä ja 18,0 % naisista. VHH-ruokavalion suosio painottui sekä miehillä että naisilla vanhempiin ikäryhmiin, mutta myös 25-34-vuotiailla naisilla suosio oli korkea.

Vuonna 2014 suosio oli laskenut hieman vuosien 2012 ja 2013 huippulukemista mutta on silti suurempi kuin vuonna 2011. Miehet ovat kirineet naiset kiinni kahtena viimeisenä vuotena.

Vertailun vuoksi vuonna 2014 vähärasvaista ruokavaliota noudatti noin 21 % suomalaisista ja kasvisruokavaliota 3 % miehistä ja 4 % naisista.

41 % miehistä ja 34 % naisista ei noudattanut mitään erityisruokavaliota.

Lisätietoja tutkimuksesta THL:n sivuilla: Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK)